keskiviikko 1. marraskuuta 2023

Taikahuilujen lokakuu

 


Pii paa puu, terve lokakuu!
Myrsky riipii lehdet puiston,
viimeisenkin kesämuiston.
Lämmin unohtuu, onhan lokakuu.


Musiikkituokio. Lapset pääsivät kokeilemaan erilaisia soittimia ja soittivat niitä musiikkisadun aikana. Lopuksi oli rentouttava hetki lepohuoneessa, jossa käveltiin rauhallisesti puron solinan soidessa.


Lapset pääsivät piirtämään isoille papereille.


Sää oli upea, joten käytiin muutaman lapsen kanssa ikkunashoppailemassa Juvan keskustassa. Tämän jälkeen menimme kirjastoon.


Roolileikkipäivänä leikittiin lääkäri-, koti- ja kampaamoleikkiä.



Kirjastossa oli satutunti. Satu kertoi Kapteeni Koukusta.


Erilaiset rakenteluvälineet innostavat lapsia luovasti rakentelemaan.




Osana näyttöviikkoa Tuuli piti paperinukketeatterin, jonka aiheena oli Halloween.


Sokerimaalauksessa käytettiin syksyn värejä.



Lokakuun kruunasi Halloween -bileet.

Nähdään marraskuun blogissa :)


Taikahuilujen maaliskuu

  Maaliskuun tienoissa kevään jo haistaa, nietokset sulavat, aurinko paistaa. Pääsiäispyhinä mämmi on herkkua, virpojat muistavat kummia, se...