keskiviikko 3. huhtikuuta 2024

Taikahuilujen maaliskuu

 


Maaliskuun tienoissa kevään jo haistaa,
nietokset sulavat, aurinko paistaa.
Pääsiäispyhinä mämmi on herkkua,
virpojat muistavat kummia, serkkua.


Maaliskuussa päästiin vielä hyvin hiihtämään ja päätimme käydä vielä koko ryhmän voimin hiihtämässä. Meille sattui oikein hyvä kelikin ja suksi luisti hienosti! Osa ryhmästä hiihti pesäpallokentällä ja pienen ryhmän kanssa lähdettiin hiihtämään vähän kauemmaksi pidempi lenkki.


Pidemmän lenkin hiihtäjät jaettiin lopulta myös kahteen ryhmään, kun osa halusi kääntyä takaisin aiemmin kuin muutama. Matonpesupaikalla käännyimme viimeistenkin kanssa jo takaisin! Hiihtämisen jälkeen kaikille oli tarjolla mehua ja suolatikkuja sekä suolakeksejä! Mukavaa yhdessä tekemistä ja liikkumista :)


Puolet ryhmästämme kävi satutunnilla maaliskuulla, toiset käyvät huhtikuussa. Satutunnit ovat hyviä paikkoja harjoitella liikkumista ryhmänä, kun samassa tilassa on muitakin ryhmiä. Tärkeää on kuunnella oman aikuisen ohjeet ja toimia niiden mukaan eikä vain lähteä "virran" mukana. Satutunneilla päästään myös näkemään tuttuja kavereita toisista ryhmistä, kuten Pillipiipareilta ja Laulupuusta, mutta usein myös eskarilaisia!


Kevään aikana ollaan ahkerasti tehty kynätehtäviä! Hyvää harjoitusta eskaria varten kun yhdessä pohditaan tehtäviä, neuvotaan ja autetaan sekä annetaan työrauha toisille. Välillä joutuu myös odottamaan ennen kuin pääsee jatkamaan seuraavaan tehtävään. Tehtäviä tehdessä on hyvä havainnoida lasten ohjeiden ymmärrystä, kynäotetta ja jälkeä sekä esimerkiksi rohkeutta kokeilla ja yrittää sekä mahdollisesti epäonnistua.


Kynätehtävien kanssa käsikädessä ovat kulkeneet meidän kevään viskareiden uinnit. Tehtävien tapaan nämä ovat hyviä tilaisuuksia harjoitella kaiken näköisiä taitoja eskaria varten. Hienosti uinnit ovat sujuneetkin!


Pyjamaperjantai!
Mukavissa vaatteissa, mukavia hommia!
Rentoa yhdessä oloa, kirjojen lukua ja ohjelmien katselua.


Pääsiäisaskarteluna tänä vuonna tehtiin nämä upeat rairuoho ja pupu -asetelmat. Pupuista tuli ihanan persoonalliset ja lapset pääsivät käyttämään useampaa eri tekniikkaa. Kärsivällisyyttä vaadittiin myös sillä projekti kesti useamman päivän :)


Puput leikattiin kartongista ja ne päällystettiin joko narulla tai pumpulilla. Lapset saivat lisäksi päättää minkälaiset silmät, rusetit ja muut koristeet pupulle tuli. Puput laitettiin kuumaliimalla puukiekkoon kiinni, jotta ne pysyvät pystyssä. Rairuohot istutettiin pieniin istutuspurkkeihin, jotka lapset saivat myös koristella. Ruohon kasvua tarkasteltiinkin päivittäin, välillä myös monta kertaa päivässä!


Diasadut!
Lapset innostuivat viimeksi diasaduista, joten päätimme ottaa niitä uudestaan. Satujen päätteeksi lapset pääsivät vielä tekemään varjokuvia projektorin eteen! :)


Parin halukkaan pienryhmän kanssa kävimme kirjastossa lukemassa ja lainaamassa kirjoja. Kirjaston sääntöjen opettelua ja muiden ihmisten huomioimista. Lapset saivat myös päiväkodille mieleisiään kirjoja luettavaksi, mikä onkin näkynyt vapaissa leikeissä, kun useampi haluaa katsoa ja lukea kirjoja!


Maaliskuun viimeisinä päivinä, ennen pääsiäislomaa kävimme pienellä retkellä urheilukentän viereisellä leikkipuistossa. Keli oli todella hyvä ja lapset löysivät heti tekemistä, vaikka osa puistosta olikin lumen alla vielä niin ettei niitä päässyt käyttämään. 


Mukavaa kevättä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Taikahuilujen maaliskuu

  Maaliskuun tienoissa kevään jo haistaa, nietokset sulavat, aurinko paistaa. Pääsiäispyhinä mämmi on herkkua, virpojat muistavat kummia, se...